perjantai 12. huhtikuuta 2013

Terveydestä jotain :)

Heipä hei

Taas on vettä virrannut Vantaassa edellisestä kirjoituksesta. Eipä se haittaa. Kirjoitellaan näitä sitten kun siltä tuntuu ja jotain asiaa on. Tässä kylmässä kevät säässä en edes tiedä mistä kirjoittaisi, mutta ehkä muutamia aiheita voisi palauttaa muistiin.

Iltalehti teki taas kohua suolasta, erittelemättä suolia sen kummemmin.
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013040516846828_tr.shtml

Painotetaan taas tässä, että tuo kuollut jauhettu 1-3 mineraalia sisältävä ruokasuolaksi kutsuttu tavara aiheuttaakin kaikkia noita ongelmia, mutta Merisuola ei ja nimenomaan KARHEA merisuola, jolloin siinä on vielä tallessa se elämänvoimakin, eli bioenergia näin suomalaisittain sanottuna. :)

Kuinka moni vielä muistaa, kun mummo laittoi kaikkiin keitinvesiin ja kahviin / Tee veteen aina pari raetta merisuolaa? Mikä oli tämän tarkoitus?
Tietysti se antaa keholle elintärkeitä mineraaleja, mutta toinen merkitys on bioenergian lisääminen. Jotenkin luulen, että vanhan kansa tiesi tämän energian merkityksen, mutta nykysukupolvet ei. Suomalaisia sairastilastoja ja niiden kuluja seuraamalla voimme todeta että ehkä sillä bioenergialla ja ruuan hiven ja alkuaine varannolla on jotain merkitystä ihmisen immuniteetin ylläpitämisen kannalta.

Tehokkaimmassakaan kemikaali lannoitteessa ei ole kuin 16 alkuainetta ja ihminen tarvitsee n: 61 alku ja hivenainetta. Jokainen voi laskea onko tässä yhtälössä yksi + yksi kaksi vai jotain muuta. Ne professorit aikanaan päätti, että ei kasvit tartte kasvaakseen, kuin nuo 16 alkuainetta ja kyllähän niillä jonkinlainen kasvu saadaan aikaan, mutta millä hinnalla jos katsoo länsimaiden elintasosairauksien määrää? Lisäksi tietysti olisi hyvä huomioida, että luonnoton kasvu luonnottomalla kasvualustalla sairastuttaa kasvin ja poistaa sen oman suojauksen. Tähän ongelmaan meillä onkin sitten melkoinen määrä erilaisia kemikaaleja poistamaan tuholaiset ja homeet kasveista. hmm..Olisiko syytä palata vanhaa kulotukseen tai tutkia suomessakin merilevällä lannoitusta sekä tuholaistorjuntaa. Laimennettu merilevä vesi Puutarhuri  Esko Jalkasen torjuu mm: homeongelmia mansikkapelloilla. Muitakin kohteita oli, mutta tähän hätään en muista. Kirjastosta löytyy Eskon kirjoja, joten täsmällisempää lisätietoa kaipaavat voivat suunnata matkansa sinne :)

Haluan sanoa vielä näistä ruoka-aineista jotain. Suomessa tuntuu vallitsevan se tapa, että kaikki lyödään samaan muottiin ja näin ollen kaikkien pitäisi syödä myös samanlaista ruokaa. No tähämän ei nyt ole aivan oikea tapa ja jokaisella keholla on omat tarpeensa luonnonaikojen ja elämän tilanteiden mukaan.

Itselleni oli lievä järkytys suurena Ruisleivän ystävänä ( Söin luomuleipää jossa oli vain ruisjauhoja, vettä ja suolaa ) että minun geeniperimä ei tule Ruista, Vehnää eikä Ohraa. No onneksi sentään Tattari, Hirssi ja Kaura sopii ja tätä nykyä tulee tehtyä kaura / tattari littoskoja harva se päivä ja on nopeaa ja helppoa. Lisäksi tukkoinen olo hävisi. Vatsa ja suolisto ongelmat hävisi kun jätti vehnän pois.
Tattarissa ja kaurassa on hiilihydraatteja sama määrä kuin muissakin viljoissa, joten laihtumista ei ole tapahtunut, kun nuo littoskat maistuu vähän liiankin hyvin..Ja on liian helppoa ja nopeaa tehdä niistä pikainen välipala. :)

Tarkistakaapa muuten mitä teidän suosikki leipänne sisältävät ?? Onko sama sisältö kuin mummojen leipomassa leivässä vai jotain tämän kaltaista kuin suomen suosituimmassa leivässä, eli Ruispaloissa

täysjyväruis 50 % (rouhe, jauho, mallas), vesi, vehnäjauho, perunahiutale, hiiva, vehnägluteeni ja suola (1,2 %). Leivän viljasta on 72 % ruista.



Mitä siellä tekee rouhe ja mallas saatika vehnäjauho ja perunahiutale tai vehnägluteeni? hmmm..Ei ole ihan samaa leipää mitä mummomme tekivät ja sitä kautta vaikutus kehollemmekaan ei ole enää sama kuin ennen. Lisäksi viljan tarpeellisuudesta ja erityisesti vehnän tarpeellisuudesta puhutaan kovasti.

Tein tässä kenttätestiä pari päivää ja söin tietoisesti pari sämpylää eilen ja toissa päivänä yhden leivoksen ja kinkkupiiraan vehnäpohjalla. Oli ihan odotettavissa, että turvotus alkoi vatsassa, sekä peräpään pörinä ja väsyneisyys iski jo samana iltana. Liekö se seurausta siitä, että kun syö vääränlaista ruokaa, niin ruuansulatus järjestelmämme joutuu ylitöihin ja käyttää kaiken kehon energian sen ruuan työstämiseen eikä sit jaksa tehdä mitään muuta. Kierre on valmis. Lisäenergiaa haetaan jälleen ruualla ja näin ollen tulee syötyä liikaa joka edes auttaa lihomiseen.  Lisäksi se ettei jaksa liikkua ja verensokerin nousu ja insuliinin liikatuotanto rupeaa keräämään rasvaa kudoksiin. Tässä kierteessä olen ollut itsekin ja maksan siitä edelleen hintaa.

Huomisesta alkaen palaan ruotuun ja välttelen taas parhaani mukaan minulle haitallisia viljatuotteita.

Suosittelen jokaista kokeilemaan tätä itsekin. Jos on terveysonglemia, niin KÄSITELLYT maito ja viljatuotteet ja tietysti myös kaikki lisäaineistetut mömmöt kannattaa jättää vaikka 2-4viikoksi pois ja katsoa mitä olotilalle tapahtuu :)  Ehkä myös kokeilla tattaria ja kauraa jos niistä ei tule ongelmia.

Mikrolla tietty ei kande tuokaa tehdä, kun siitä tunnetusti tulee vatsanväänteitä ja tottahan toki se tappaa kaiken bioenergian ja muuttaa ruuan molekyyli rakennetta niin, että kehomme ei osaa sitä enää käyttää hyväksi.

Tässä tämä tällä kertaa. Toivottavasti saitte jotain irti :)

Kaikkea hyvää ja kesää odotellessa.... ;)

Pekka








maanantai 25. maaliskuuta 2013

KELAn kuluja 2011

Heissan taas

Tuossa tovi on mennyt taas asioita pohtiessa ja yleisessä elämän melskeissä, niin jäänyt kirjoittaminen tänne blogiin vähemmälle. Parempi ehkä niin, jotta säilyy mielenkiinto ja asia on toivoakseni asiaa eikä vain tarpeetonta sanahelinää tuulessa.
Omassa elämässä olen viime aikoina ryhtynyt pohtimaan sitä, että kuka minä mahdan olla. Se se vasta on mielenkiintoinen kysymys ja ehkä itse kunkin olisi toisinaan pohdittava samaa asiaa.
Mitkä ovat minun vahvuudet ja missä asioissa minulle olisi vielä kehittämisen varaa? Mikä on minun elämänsuunnitelmani ja kuinka hyvin toteutan sitä nyt? Teenkö asioita joista tulen onnelliseksi vai tarvitseeko muuttaa jotain? Mistä onni koostuu? ...ja paljon muita kysymyksiä..
Varmaa kuitenkin on, että kukaan tuskin yhdessä elämässä oppii kaikkea mutta onneksi aikaa ja mahdollisuuksia on ja jokainen hetki on hyvä hetki muuttua jos tarvetta on. Kukaan ei pidä vanhassa kiinni, kuin sinä itse :)
Pahin vihollinen on monesti oma egomme ja suurin taistelu elämässä käydäänkin varmasti sitä vastaan. Kiitollisuutta ja nöyryyttä tarvitaan tässä matkassa kuten kaikissa elämän osa-alueilla.Turha ylpeys ja itsekkyys pitäisi oppia jättämään matkan varrelle mutta helppoa se ei ole :)
Oppiessaan uutta pitäisi aina muistaa kiittää menneestäkin,  huonoistakin hetkistä, koska ilman niitä me emme olisi sitä mitä me ollaan nyt.
Helpottaahan se tunnekehoakin kovasti, kun käsittelee vanhoja asioita sitä mukaa kun niitä mieleen pulpahtaa ja hyväksyy ne menneeksi elämäksi, kiittää kokemuksista ja laskee niistä irti. Mitä niitä koko elämää mukanaan kantamaan. Kyllä niitä uusiakin vastuksia tulee jos niitä haluaa kerätä  ;)

No mutta eihän tässä elämästä pitänyt keskustella vaan KELAn tilannetta hieman valoittaa.

Kävin KELAn sivuilla kurkkaamassa missä mennää vuosibudjetissa, mutta siellä ei vielä ollut 2012 vuoden tilastoja, mutta 2011 vuoden tilastoista tein pari poimintaa.

Kokonaiskulut vuodelle 2011 oli 12,9mrd joista valtion osuus on 69% vakuutusyhtiöiden 26% ja kuntien 5%.
- Valtion kokonais budjetti 2012 n: 52mrd
- Valtion velka 2012  on n: 88mrd ja kuten tiedämme, otamme joka vuosi lisää velkaa n: 8mrd euroa ja teemme säästöjä ja veronkorotuksia joista pääasiassa kärsii tavallinen veronmaksaja korkeampina hintoina ja vähennettyinä palveluina sekä korotettuina omavastuina kuten mm: Kelan korvaamien Taksi ajojen omavastuu nousi vuoden vaihteessa 9,25eurosta suoraan 14,25euroon. Melkoinen korotus sanoisin.

-Suomen bruttokansantuote n:189mrd vuonna 2012

1. Sairasvakuutusmaksuihin meni vuonna 2011 KELAn budjetista yli 4mrd euroa. Tätä pitäisi hieman nipistää.

2.Työkyvyttömyys eläkkeellä suomessa oli 2011 vuonna n: 162 000 ihmistä. Kulut heistä 729miljoonaa euroa vuodessa.
- Miksi meillä on näin paljon työkyvyttömiä. Selkävaivaiset ovat vain yksi osa tästä kokonaisuudesta jota länsimainen lääketiede ei osaa auttaa
Esim: Lantion virheasennon seurauksena tuli yrittäjälle välilevyn pullistuma joka leikattiin, mutta virheasentoa ei korjattu. Hän joutui vuosien saatossa 4 kertaa leikkauseen ja kulkee nykyisin kepeillä ja pyörätuolilla. Joutui myymään yrityksenä ja on loppuelämän sairaseläkkeellä. Vieheasentoa ei ole korjattu vieläkään ja pillerikasa on kipujen takia melkoinen.
Oikea toimenpide olisi ollut korjata lantion virheasento alunperin ennen leikkauksia, niin luultavasti tänäpäivänäkin tämä kaveri pyörittäisi yritystään. Nyt on kuluja tullut leikkauksista, lääkehoidoista ja pitkistä sairaslomista. En tiedä summaa, mutta veikkaisin useiden kymmenien tuhansien, ellei jopa satojen tuhansien  eurojen kuluja, jos taas länsimaisille lääkäreille olisi opetettu jotain ( kuvittelen että heille ei opeteta tuki ja liikuintaelin sairauksien korjaamista, kun he eivät sitä osaa. Ei ortopeditkään) tuki ja liikuntaelin sairauksien hoidosta, niin tämä tapaus olisi luultavasti hoidettu oikein n: 200-300eurolla.


Ruokavalio korvauksia sai 30 000 ihmistä joidenka kulut olivat 7,5miljoonaa.
( Mikä luonnollisesti tuotettu ruoka on niin vaarallista, että ihminen ei sitä kestä?? Sairaus on seurausta immuniteetin pettämisestä ja pitäisi kysyä, että miksi ja korjata oireen aiheuttaa eikä lievittää oiretta.)

Yritin kaivaa tietoja myös terveyden huollon ylläpito kuluista, mutta ymmärsin näin että se on kuntien vastuulla ja jokaisella kunnalla on tietysti omat menonsa ja budjettinsa ja jokainen kunnan kulujen etsiminen veisi tuhottomasti aikaa. Valtio kyllä antoi vuonna 2012 kunnille 145miljoonaa euroa lisää tukea terveyden huollon tukemiseen ja ylläpitämiseen, mutta kuka sitä tietää, mitkä ovat todelliset kustannukset valtakunnallisella tasolla. Kymmeniä miljardeja veikkaisin vuosittain.

Tässä pieni pintaraapaisu kuluista joita nopeasti googlettelemalla kaikki saavat. Sanoisin että jotain olisi tehtävä. Löysin maininnan, että vuonna 2001 terveydenhoito kulut olivat n: 6% bruttokansantuotteesta, mikä on tuolloinkin ollut merkittävä määrä. Nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin on elintasotaudit moninkertaistuneet ja tuskin kulut ovat pienentyneet.
Esim: Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivistä sai lääkehoitoa vuonna 2002 n: 100 000 ihmistä. Tänä päivänä 234 000 henkilöä.
Moni muukin ns: elintasosairaus on moninkertaistunut ja sitä kautta kulut kasvaneet valtavasti. Tässä tarttis tehdä jotain.

Luin taannoin artikkelin Kansanterveystieteen ja elintarvikehygienian dosentin Heikki Korpelan kirjoittamana LuontaisTerveys lehteen 1/2013 tulehdussairauksista. Hän on toiminut myös Patologina 10vuotta ja avannut niin ihmisiä ja eläimiä ja todennut että suurimpia kuolinsyitä mm: kauppatorin harmaalokeilla oli roskaruuan aiheuttamat tulehdustaudit. Samoinkuin vastaavaa tutkimusta tulosta antoi suunnistajien ja varusmiesten äkkikuolemien taustalta löytyneet tulehdusperäiset taudit.
Amerikkalaiset tulehdustutkijat ovat todenneet kroonisten tulehtustautien oireiksi mm: Diabeteksen, sepelvaltimotaudin, Astman, atooppisen ihon, Nivelreuman, Keliakian, Crohnin taudin, MS-taudin, Masennuksen, uniapnean, narkolepisian ja väsymysoireyhtymän.

Olen aiemminkin tavannut artikkeleita urheilijoiden äkkikuolemista ja jotenkin vetäisisin tämän suuntaisen johtopäätöksen näistä ja edellä mainitusta artikkelista.

Ei ole väliä, oletko liikunnallinen vai et. Väliä on sillä mitä syöt.
Edellisestä päätelleen voisin kuvitella terveelllisen ruokavalion olevan tulehduksia alentavan, eikä niitä ylläpitävän. Viljat ja sokerit lie pahimpia tulehdusten ylläpitäjiä ja moni sanookin olon parantuneen jättämällä nämä pois ruokavaliosta. Tätä täytyy itsekin tutkia lisää.

Yksi tärkeä syy myös tämän päivän ihmisten sairauksiin on ravinneköyhä ruoka. Luonnontutkija Esko Jalkasen mukaan ihminen tarvitsee n: 61 alku ja hivenainetta terveyden ja immuniteetin ylläpitoon, mutta kemiran parhammassakaan lannoitteessa ei ole kuin 16 alku ja hivenainetta. Osaatteko nyt laskea 1 + 1..? Mistäpä ne puuttuvat alku ja hivenaineet sinne tulisi, kun niitä ei sinne tarjota. Luonnoton kasvualusta ja kasveille kehittyvä puutteellinen suojaus altistavat ne tuholaisille ja ihminen ratkaisi luonnollisesti ongelman työntämällä tuholaismyrkkyjä kasvien päälle, vaikka todellinen ratkaisu olisi ollut palata luonnonmukaiseen viljelyyn ja pohtia luonnonmukaisia vaihtoehtoja mahdollisten tuholaisten torjuntaan. mm: Merilevällä on hyviä vaikutuksia saatu tuholaisten torjunnassa ja samalla se tarjoaa myös mukavasti ravinteita maaperään :)

Kulotuksessa maaperään jää n: 80 alkuainetta. Merilevässä on n: 60 alkuainetta. Koivuntuhkassa VTT,n tutkimuksen mukaan 79alku ja hivenainetta. Täytyy siis kysyä taas, että mikä vika oli tässä luonnonmukaisessa systeemissä, että ihmisen piti se rahanahneudessa mennä pilaamaan?
Kyllä, raha ja hyödyntavoittelu siellä taustalla on aina ja täytyykin miettiä, että miksi systeemi on mennyt niin rahariippuvaiseksi, että ilman ei pärjää..Kukaan..

Kukaan suurista ruuan valmistajista tai tuottajista ei ota vastuuta tuotteistaan. Mihin on moraali ja ammattiylpeys hävinneet tästä yhteiskunnasta? Ainoa mikä merkitsee on se, mitä viivan alle jää, oli lopputulos ihmiselle tai eläimelle hyvä tai ei. Ei ole mitään väliä millaista ruokaa tuottaa kun kukaan ei vedä vastuuseen. Tällä moraalilla voidaan suoltaa markkinoille  mitä tahansa tuubaa eikä valtio, virastot tai kunnatkaan tähän puutu millään tavalla.
Onneksi valoa on näkyvissä ja nykyajan ihmiset ovat alkaneet kyseenalaistamaan vallitsevat normit ja ottavat itse vastuuta omasta ja läheisten terveydestä. Enää ei sokeasti uskota mitä viranomaiset sanovat, kun pahoinvointi yhteiskunnassa kasvaa vuosi vuodelta. Hyvä niin..Vaatikaamme terveellistä ruokaa!! ;)
Sitä kautta seuraa muutos, mitä useampi herää ja ryhtyy ottaamaan vastuuta itsestään.
Jos 1,4miljoonaa suomalaista popsii sydänlääkkeitä päivittäin ( meitä on vain reilu 5 miljoonaa ), niin tämäkö se on sitä hyvinvointi yhteiskuntaa jossa sairasta kehoa hoidetaan lääkkein, eikä varsinaiseen oireen aiheuttajaan puututa.
Voisipa melkein kysyä, että kuka tästä hyötyy ja millaisin intressein lääkkeitä määrätään?

Pointti tässä on se, että nyt pitäisi nuo ihmisiä sairastuttavat ruuat saada markkinoilta pois ja kaikkien siirtyä takaisin luonnonmukaisesti tuotettuun ja valmistettuun ruokaan. Hassua sinänsä, että normaalista ruuasta on tehty "erikoistuote" joka kulkee nykyään nimellä Luomu ja sitten  taas tämä ravinneköyhä, lisäaineistettu, säteilytetty ja mitä kaikkee ne sille nyt tekeekään ruoka on ns: normaalia ruokaa.,hmm..Miten tää`ajatus on meille oikein myyty.... ???

Mikä meni vikaan kysyn vain?

Ehkä tässä vaiheessa olisi hyvä pohtia myös sitä, että miksi me olemme täällä. Onko ihminen luotu tänne rahanteko koneeksi vai voisiko tällä nerokkaalla ja monimutkaisella kokonaisuudella olla jokin muukin merkitys kuin materialismi kaikkine hilavitkuttimineen.
Ja luotiinko ihminen tänne hallitsemaan ja kahlitsemaan muuta luomakuntaa ( ja myös toisiaan ) mielensä mukaan vai voisiko olla niin, että ihminen ON OSA luomakuntaa ja kuuluu systeemiin yhtälailla yhtenä osatekijänä kuin kasvikunta tai eläinkunta.
Loppuun vielä annan pohtimisen aihetta seuraavan kerran uutisia lukiessa ja katsoessa.
Mistä johtuu suurin osa maapallon ongelmista? Ja kuka ne on aiheuttanut?


ja tietysti..Kuinka niitä vikoja voisi korjata ja mitä itse voisi tehdä paremman huomisen eteen, jotta tulevillakin sukupolvilla olisi vielä turvallinen ja eheä paikka asua tulevaisuudessakin..

Kaikkea hyvää ja parempaa huomista itse kullekin :)

Pekka

PS: Buddhakohan se näin joskus sanoi:  Jos maapallolla ei olisi ihmisiä, niin täällä olisi rauha.
Tässä sitä mietittävää ;)


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Elämää Satuhäiden jälkeen.. :)

Hei

Kohta on viikko vierähtänyt Satuhäiden TV ensi-illasta ;)  Töissä on useampi asiakas tunnistanut ja kadulla sekä kaupoissa ihmiset toisinaan pysäyttelee ja onnittelee. Palaute on ollut positiivista ja iso kiitos kaikille katsojille :)
Kiitos myös kaikille jotka osallistuivat hääjuhlaan ja hääjuhlan järjestämiseen sekä tietysti Filmaattiset kuvausryhmälle ja TV2 väelle.

Emme hakeneet itse tähän ohjelmaan mukaan,  vaan viime kesänä saimme soiton kuvausryhmältä jossa tiedusteltiin osallistumis halukkuutta koska he halusivat kuvat myös Syyshäitä ja meidän hääjuhlamme ajoittui 15.9, eli parhaaseen syysaikaan :)  Parin päivän pohdinnan ja palaverin jälkeen päätimme osallistua ohjelmaan vähän sillä mielellä, että saadaan tästä ikuinen ihana muisto ja ehkä meilläkin voi olla jotain annettavaa myös katsojillekin loppujen lopuksi.

Hääjuhla itsessään oli upea ja kaikki sujui hienosti.
Kiitos vielä kerran kaikille juhlan järjestelyihin ja juhliin osallistuneille. Kiitos myös kaikille katsojille TV:n ja netin äärellä :)  Toivomme, että jotain hyvää ja positiivista mieliinne jäi tästä ohjelmasta. Me ainakin viihdyimme ;)

Ohjelmaa varten kuvataan n: 50 tuntia materiaalia ja niistä leikataan sitten 48min pätkä joten kaikkea ohjelma numeroita ja haastatteluja ei kuviin saatu, mutta onneksi muistoihin kuitenkin.
Itselleni jäi hieman harmillinen mielikuva siitä, että tuossa ohjelmassa minusta annettiin aika jyrkkä kuva ruuan suhteen, mutta todellisuudessa en ole aivan noin tiukka :) Olen suurimman osan elämästäni syönyt sitä ns: normaalia ruokaa ja syönyt paljon ulkona myös pikaruoka ravintoloissa. Vanhemmat tuttavani varmaan muistavat näitä aikoja, mutta onneksi mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, että kun hän saa riittävästi informaatiota asioista ja alkaa kiinnittää huomiota omaan ja ympäristön terveyden tilaan, niin muutoksia alkaa tulla :) Kyllä. painoni alkoi nousta ja hengästyin pienistäkin ponnisteluista ja kipuja alkoi olla kropassa vaikka en ollut vielä edes 30vuotta. Siinä alkoi olla mietittävää.
Pyrimme syömään pääsääntöisesti luomulaatua ja tästä tuli vastikään hyvä juttukin mediassa, että miksi. Määrä ei aina korvaa laatua :)

http://www.hs.fi/tiede/Tutkimus+Luomutomaateissa+tavallista+enemm%C3%A4n+ravinteita++syyn%C3%A4+stressi/a1362537732807?jako=9f48070e47c5ecfa850b073e21695829&ref=fb-share

Valitettavasti suomessa ei ole mahdollista syödä täysin luomua ja varsinkin jos haluat syödä ulkona, niin harvemmin saa laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Viime aikaiset hevosenliha kohutkin antavat osviittaa siitä, mikä on tänä päivänä ruuan tuottajien ja valmistajien moraali ja onko enää sellaista asiaa olemassa kuin ammattiylpeys?
Pääosin ostamme ruokamme luomulaatuisena, mutta emme siihen kuole, jos sitä ei satu aina saamaan. Olemmehan syöneet pääosan elämästämme teollista ruokaa ( vaikkemme voineetkaan niin hyvin ) ja voimme syödä vastakin, mutta pyrimme pitämään luomuruualla ja lisäravinteille immuniteetin ylhäällä jotta meidän ei tarvitsisi sairastaa näitä joka vuotisia "pakollisia" kausi yms influenssia ;)

Eräs tuttavani vietti viime kesänä 3 viikkoa Englannissa ja totesi, että siellä voi syödä aina luomua jos haluaa, jopa ravintoloissa. Englannissa oli myös toimiva luomuruuan kotiin kuljetus toimien niin, että  pientuottajat toimittavat tuotteet yhteen paikkaan ( myös lihat ja kalat jotka esivalmistellaan asiakkaan tilauksen mukaan ) ja tämä asiakkaan tilaama paketti toimitetaan suoraan kotiin.
Suomessakin on ruokapiirejä, mutta en tiedä niiden toimivuudesta muuten, kuin että itsekin toimitamme mm: ohjelmassa mainittuja luomumunia myös tuttavillemme samalla kun saamme niitä itse. Ollaanko myö sitte myös munamiehiä ;)  Nm: kuinka monta munaa mahtuu focuksen konttiin.... :)

Varsinainen herääminen alkoi kylläkin vasta n: 3 vuotta sitten kun myös työni ja perheeni terveyden tilan puolesta aloin tutkia asioita vähän laajemmin, kun länsimainen lääketiede ei osannut auttaa asianosaisia ja oli keskittynyt lähinnä oireiden lievittämiseen lääkkein, kuin itse ongelmien korjaamiseen. Tässä vaiheessa siis heräsin itse ja otin vastuun omasta terveydestäni omiin käsiini ja ryhdyin tutkimaan mitä muita vaihtoehtoja on tarjolla. En ole vieläkään täydellisen terve, mutta kyllä vakaa tavoitteeni on kuitenkin siirtyä oireiden lievittämisen sijaan terveyden ylläpitoon ja siihen asiaan minulla on valta vain itselläni, ei kenelläkään muulla. Tottakai kun panostan omaan terveyteen, niin toivon myös että läheiseni ja myös te blogin lukijat saatte uusia ajatuksia ja neuvoja oman terveyden ylläpitämiseen. Jaan tietoa päivittäin myös asiakkailleni, mutta minä olen heillekin vain vaatimaton sanansaattaja ja jokaiselle jää vastuu tehdä itse omat valinnat jotka näkee parhaaksi nykyisellä tietoisuuden tasollaan.
Puhun paljon tietoisuuden tasosta, koska sehän muuttuu koko elämämme ajan ja jokainen hetki on uusi hetki olla viisaampi ja kehittyä eteenpäin. Sanotaan kiitos vanhoille asioille jotka ovat tehneet tehtävänsä tähän päivään saakka ja lähdetään hakemaan uusia parempia asioita. Älkää antako itsenne rajoittaa itseänne, koska maailma muuttuu ympärillämme ja kehitys menee eteenpäin niin maapallolla kuin yksilötasollakin.

Sanoin minäkin aikanaan, että ikinä en muuta PK-seudulle, mutta niin vain sitä tuli Helmikuussa 8 vuotta täyteen täällä asumista ja olen niin kiitollinen siitä, koska sitä kautta löysin uuden mielenkiintoisen työn jossa voin tehdä auttamistyötä joka antaa minulle paljon, löysin ihanan naisen ja sain hänen kanssaan pontevan pojan, löysin paljon uusia ystäviä ja pääsin materialismin junasta todelliseen ihmisen kehitykseen, eli henkiselle tielle. Jokaiselle se on oma ja henkilökohtainen ja jokainen kulkee omaa tietään ja silti aina eteenpäin vaikka mitä vastuksia elämä toisi tullessaan. Vastoinkäymiset ne tuntuvat opettavan ihmistä parhaiten...
Materialismi tuo lähinnä hetkellisen onnen egollemme, mutta todellista onnea ei rahallakaan saa ;)

Tämän bloginkin kirjoittaminen liittyy vahvasti siihen, kuinka asiat tässä yhteiskunnassa näen ja koen ja mitä seurauksia väärällä tiedolla, uskomuksilla ja  propagandalla on ollut tälle pienelle kansalla ja myös suurelle osalle länsimaisia "hyvinvointi" valtioita.

Aloitan perusteluni näin.
Nykyisen tietoisuuteni mukaan ihminen on alkujaan luotu tälle maapallolle terveeksi ja vain karmalliset sairaudet voivat terveen ihmisen suojauksen murtaa.

Olen käsitellyt aiemmin suomalaisia tilastoja pillereiden popsijoista ja ne eivät ole kovin mieltä ylentävää luettavaa. Kuinka näin pieni kansa voi sairastaakin niin paljon? :)
Luen viikottain mm: Facebookissa omasta ystävä piiristäni, kuinka heidän lapset sairastaa yhä uudelleen ja uudelleen korvatulehduksia ja flunssia yms. Olen toisinaan vihjannut heille,että vaihtoehtojakin on ja kierteestä pääsee pois, mutta niin kovasti on suomalainen lääketieteen propaganda tehnyt töitä, että vain ja ainoastaan länsimainen lääketiede on heidän mielestään ainoa oikea, vaikkakaan pysyvää apua ei sieltä vuosienkaan sairaskierteisiin saa.
Jokaisen oma valinta tottakai ja heijastaa jokaisen silloista tietoisuutta ja sitä täytyy ehdottomasti kunnioittaa, vaikkakin minua harmittaa niiden lapsien takia jotka vuosikausia taistelevat sairauksien kanssa ja saavat vain välillistä apua.  Ehkäpä joku päivä sitten heilläkin herätys käy... ;)

Suomessa tuntuu olevan vallassa käsitys, että pillerit tai leikkaus ovat ne ainoat vaihtoehdot sairauksiin. Kyselin taannoin eräältä Saksalaiselta tutulta, että kuinka siellä terveydenhuolto toimii.
Saksassa ei ole kunnallista sairashoitoa, vaan kaikki lääkärit ovat yksityisiä, mutta sikäläinen KELA korvaa käynnit heidän normien mukaan. Jos asiakas ei parane, niin hän saa ja voi vaihtaa lääkäriä jos siihen on tarvetta. Tuolloin luulisin lääkäreilläkin olevan motivaatiota oikeasti paneutua potilaan ongelmaan, eikä vaan antaa reseptilappua käteen ja toivoa parasta.
Toinen silmiinpistävä seikka oli se, että ensin siellä tarjotaan luonnonmukaista lääkettä oireisiin ja sen jälkeen vasta kemiaa. Eritoten lapsille. Tämä seikka tukee myös lukemiani euroopassa reissanneiden ihmisten kokemuksia sairastapauksissa. Ero suomeen on se, että täällä haluataan vain ja ainoastaan tarjota kemiaa ja kaikelle luononmukaiselle lääkinnälle nauretaan vaikka luonnonmukainen lääkintä on aivan himppasen vanhempaa kuin kemia. Siitä vaan ei taida saada niin suurta bisnestä, että se lääkefirmoja alkaisi kiinnostaa. Vielä vähemmän tuntuu suomessa kiinnostava se, että ruokavaliolla on terveyteen ja sen ylläpitoon suurempi merkitys. Kuinka moni on saanut todellisia luonnonmukaisia ruokavalio ohjeita lääkäriltä, kuin että jätä rasva pois, se on pahasta, vaikka todellinen syy on aivan jossain muualla.
Nykypäivänä kyllä on valoakin tunnelin päässä ja yhä enemmän ja enemmän ihmiset jotka ovat saaneet apua luonnonmukaisista hoidoista kertovat kokemuksistaan eteenpäin ja internetin kautta tietoa saadaan nopeasti. Myös yhä useampi lääkäri on alkanut ottaa luonnonmukaiset hoidot tosissaan, kun ovat itsekin kyllästyneet siihen, että eivät saa asiakasta parannettua vuosienkaan jälkeen.
Vanhukset on kyllä melko surullisessa asemassa ja yhä useampi aloittaa aamunsa popsimalla jopa kymmeniä lääkkeitä..Voidaan kysyä, että kenen etua tämä palvelee? Lääkärin, lääketehtaan vai potilaan?

Ne ketkä niin kovasti arvostelevat luomuruuan ( LUE: normaali ruoka jota ihmiskunta on syönyt ammoisista ajoista lähtien ) tarpeellisuutta ja sen arvoa ihmiselle, niin kysytään seuraavaa....
Kuuluuko jokaisella kansalaisella olla nykyään jokin sairaus, yliherkkyys, allergia, tmv ja kuuluuko jokaisen ihmisen sairastaa joka vuosi ns: kausi influenssat ja muut kausiluontoiset taudit? Onko se siis normaalia elämää?
 Keliakia, Laktoosi intorelanssi, Diabetes, Astmat ja muut keuhkosairaudet, Atooppinen iho, kilpirauhasen vajaatoiminta, MS-tauti, Alzheimer, Dementia ja Parkinson, Sydäntaudit, Syövät, Masennus jne jne..Lista on pitkä ja surullinen ja ennenkaikkea jos se on normaalia, niin elämmekö me sairastaaksemme?????? :(

Nyt kun suomessakin on maahanmuuttajia ollut jo useita vuosia, niin miksi ihmeessä hekin sairastuvat samanlaisiin elintasotauteihin kuin suomalaiset? Johtuuko se kylmistä olosuhteista vai muuttuuko geeniperimä jollain tavalla suomen raja ylitultaessa vai voisiko syynä kuitenkin olla jokin muu yhteinen asia??? jäämme pohtimaan...

Kysymys kuuluukin luonnonmukaista ruokaa vastustaville. Miksi me emme söisi luomuruokaa?
Käsittääkseni suomen luonto ei tarjoa ihmisille vaarallista ruokaa, vaan jokin siinä välissä ottaa ja muuttuu, niin pohjimmainen kysymys lieneekin, että mikä ja miksi?

Tällä hetkellä ruokiamme käsitellään teollisesti  ( jolloin Be katoaa ) ruiskutetaan suojeluaineilla, kun tehotuotanto on vienyt kasvien luonnonmukaiset suojan ( Be katoaa ) lannoitetaan puutteellisella alkuaine määrällä olevia teholannoitteita ( Be katoaa ) Syötetään geenimanipuloitua rehua tai muuta luonnotonta ruokaa eläimille jolloin eläimet sairastuu ja ruokaan lisätään myös lääkkeet ( Be pienenee sairaalla eläimellä + lääkejäämät jää lihaan )
Tämän tehotuotannon tuloksena tämä ruoka vielä jalostetaan tehtaissa ( Be katoaa lopullisesti jos sitä enää olikaan ) ja niihin lisätään erilaisia kemikaaleja vino pino ( mitä vähemmän rasvaa, sitä enemmän kemikaaleja ) Tämäkö on sitä luojan luomaa ihmiselle tarkoittamaa ruokaa? ;)

Eräässä tutkimuksessa USA,ssa tutkittiin ihmisten veressä olevia ylimääräisiä aineita ja niitä löytyi tuolloin keskimäärin n: 200. Suomessa vastaava määrä on n: 30.
Tämäkö se onkin normaalia, että ihminen kyllästetään erilaisia kemikaaleja täyteen? Melko kaukana ollaan luonnonmukaisuudesta. Ei kai vaan tämänkin kehityksen taustalta pilkota taas raha, jos aletaan syitä kaivelemaan syvemmältä..??

Miksi meidän suojaus / immuniteetti on nykyään niin huono?
Ehkäpä tuo edellä mainittu esimerkki antaa vähän osviittaa. Mitä luonnollista ruuassamme enää on jäljellä voisi ennemmin kysyä?

Siirryttäessä -70 luvulla  Suomessakin tehoviljelyyn joka perustui 3 ihmisen päätökseen siitä, että kasvit ei tarvitse kasvakseen kuin 16 alkuainetta oli alamäki alkanut. Todellisuudessa ihminen tarvitsee n: 60 alku ja hivenainetta terveytensä ylläpitoon sekä bioenergiaa ruuan mukana. Perna toimii hivenaineiden jakelijana ja jakaa sen myös ihmisen eetteri ja astraalikehoon. Jos nämä käsitteet ovat tuntemattomia, niin Google varmaan kertoo enemmän :) En käy niitä tässä enempää läpikäymään, mutta totean, että ihminen on muutakin kuin sähköllä toimiva fyysinen ruumis ;) Kiinalainen lääketiede avaa ihmistä vähän laajemmin ja onhan jotain valoa ikkunassa nähtävissä, että myös Kiinalainen näkemys lääketieteessä aletaan pikkuhiljaa hyväksyä.

Tämä tutkimus antaa vähän osviittaa, että vähemmän on enemmän ja miksi se luomu on niin tärkeää.

http://www.hs.fi/tiede/Tutkimus+Luomutomaateissa+tavallista+enemm%C3%A4n+ravinteita++syyn%C3%A4+stressi/a1362537732807?jako=9f48070e47c5ecfa850b073e21695829&ref=fb-share

Ohjelmassa näytettiin kun mittasin Bioenergiaa ruuista. Tämä tuntui kirvoittavan kovasti keskustelua joidenkin ihmisten parissa ja haluankin hieman selventää mistä on kyse, kun tuohon ohjelmaan ei saatu kaikkia haastatteluja mahtumaan.

Bioenergialla on monta nimea. Voidaan puhua Prana / Chi energiasta tai kaikkiallisesta elämänvoimasta tai biophotoneista tai orgonista jne. Sitä on tutkittu paljon ja sitä löytyy kaikesta elollisesta kasveista ihmisiin. Tämä energia voidaan mitata ihan tieteellisin keinoin  ( myös Rostedin Jethron Ryynimakkarasta jonka hauskasti otti esimerkiksi twitterissä ) tai sitten yliaistillisesti varvulla, heilurilla, L-raudoilla yms apuvalineillä. Kuka käyttää mitäkin :)
Bioenergia katoaa/pienenee jos ruoka on tuotettu väkirehulla, ruiskutettu torjunta-aineilla, geenimanipuloitu, jauhettu isoilla sähköisillä myllyillä, säteilytetty, käytetty mikrossa jne jne. Eli ihmisten omien tekemisien seurauksena, ei luonnon.

Wikipediasta englanniksi tietoa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Biophoton

ja tässä artikkeli suomeksi:
http://www.eskojalkanen.net/media/artikkelit/bioenergian-vaje-lamaa-tai-sairastuttaa-niin-kotona-kuin-tyopaikallakin

Kyseesstä ei siis ole mikään uusi juttu vaan voitaisiin ennemmin sanoa, että se on yksi terveen elämän perusta.
Luin taannoin artikkelin jossa hoitaja / lääkäri totesi, että sairaan ihmisen elämänvoima( Be) on pienentynyt.
Tämä bioenergia voidaan mitata siis tieteellisesti koneella ( mm: Sveitsiläinen lääkefirma La Roche käyttää sitä ) sekä yliaistillisesti varvulla tai muulla välineellä.

Varvun käytöstä sen verran, että vanhin luolamaalaus Afrikassa on n: 10 000vuoden takaa kuvaa varvun käyttöä. Myös Raamatussa on maininta Mooseksesta joka iski vettä kepillä kalliosta. Jim kanavalta tuli pari vuotta sitten dokumentti jossa etsittiin tien alla olevia vesiputkia L-raudoilla. Suomessakin on tunnettu satoja vuosia kaivonkatsojat ja maasäteilyn tutkijat, joista voisin mainita mm: Mauno Pohjosen joka opetti myös Esko Jalkasen varvunkäytön saloihin ja kävi tutkimassa mm: 12 000 suomalaisesta kodista maasäteilylinjat.
Englannissa ja Amerikassa nuo L-raudat on enemmän käytössä ja suomessa käytetään enemmän varpua ja heiluria.

Mahtaisi se kyllä tänäpäivänä olla hauskaa jos joku nykyinen kansanedustaja ottaisi varvun käteen ja lähtisi etsimään vaikkapa kaivoa, vaikkakaan itse en näkisi siinä mitään erilaista, mutta kun kaupunkilaistunut kansa ei ole ehkä koskaan moista nähnyt, niin helpoin tie on kieltää ja tuomita kaikki mitä ei ymmärrä, kunnes oma tietoisuuden taso on noussut vastaavalle tasolle :) Kukapa sitä tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.  Noin puolella suomalaisistakin on varputaito, joten eiköhän Arkadianmäellekin jokunen varputaitoinen mahtune :)

Varvun käytöstä:
Kuten totesin aiemmin, niin varvun käyttö ei ole mikään uusi juttu ja sillä pystytäänkin tänäpäivänä tutkimaan paljon muutakin kuin kaivonpaikkoja ja vesisuonia.
Mittaamaan mm:
- ihmisten, kasvien ja eläinten Bioenergiakenttiä.
- eri elinten toimintakuntoa, sekä sairas ja terveyslukuja
- ruoka-aineiden ja lääkkeiden sopivuuksia yksilöllisesti
- Negatiivisia energioita ja häiriöitä ihmisten ympäriltä ja kodeista. ( vanha kansa puhui pahoista silmistä )
jne jne.
Voisi sanoa, että oikein käytettynä varpu toimii googlen tavoin ja sillä saa paljon tietoa kunhan vaan pitää mielessä, että senkin toiminta on karman lakien alaista ja sitä käytetäänkin lähinnä auttamis ja tutkimistyöhön. Taitoa ei myöskään sovi muuttaa rahaksi eikä toisten intiimiasiat kuulu tiedusteltaviin kohteisiin vielä todettakoon.

Ohjelmassa kerroin myös, että teen mittaustreeniä ja kuten kaikki muukin taito tässä elämässä, niin ei kukaan ole seppä syntyessään. Vaatii melkoista keskittymiskykyä ja ajatusten hallintaa saada täysin oikeaa 100% tietoa. Eihän missään työssäkään kukaan ole ammattilainen heti, vaan kyllä työllä on tapana tekijäänsä opettaa ja tämän takia teen joka viikko treenia ja tarkastutan tulokset "ammattilaisilla" :)
Tie ei ole helppo eikä nopea, eikä henkiselle tielle noin vain rynnätäkään, vaan tie on hidasta kiiruhtamista kunkin elämäntilanteen ja aktiivisuuden mukaan. Ego se lähinnä ottaa kolauksen jos mittaukset eivät suju parhaalla mahdollisella tavalla tai rupeaa luulemaan itsestään liikoja kun mittaukset alkaa sujumaan :)

Kiitollisuus, avoin mieli ja terve nöyryys lienee paras asenne edetä tällä tiellä :)

Tavoitteeni on siis viettää terveellinen ja hyvä elämä ja ennenkaikkea tarjota se sama myös läheisilleni. Kun ajaa työkseen paljon vanhuksia jolla jokaiselle on monia vaivoja, niin sitä on alkanut funtsia, että minä haluan olla terve itse eläkkeelle jäädessäni. Ja että en halua jäädä varhaiseläkkeelle sairauden takia.
Ja vaikka kuinka suuren omaisuuden kerkee haalia elämänsä aikana, mutta  jos on sairas, niin mitä ne miljoonat silloin hyödyttää siellä sängynpohjalla potiessa.
Ihmisen ikääntyessä myös solujen uusiutuminen hidastuu ja sitä ei enää toivutakaan sairauksista samalla tavalla kuin nuorempana. Siksi olisi hyvä aika luoda terve pohja vanhemmalle iälle jo nyt, eikä sitten kun on liian myöhäistä.
Moni vanhus harmittelee tätä kun nuorempana olivat ajatelleet, että sitten kun minä olen eläkkeellä, niin minulla on aikaa tehdä sitä ja tätä. Eivät ajatelleet sitä, että mitä jos en olekaan terve enää tuolloin ja sen iloisen tekemisen ja matkustelun sijaan positaankin kasa pillereitä ja podetaan kotona tai käydään kerran viikossa avustajan kanssa hakemassa viikottaiset ruokaostokset rollaattorilla rullaten.
Ei sitä moni ajattele, en itsekään nuorempana ajatellut, mutta kiitollinen olen työstäni, että olen saanut sitä kautta paljon uutta ajatusta ja kokemusta ja ainakin omalla kohdallani voin siihen vielä vaikuttaa ennen eläkepäiviä.

Kaikkea hyvää kaikille asiakkailleni ja kaikille vanhuksille ja ennenkaikkea tuleville sukupolville.
Olkaa te viisampia, kuin isänne ja äitinne olivat ja tehkää itsellenne ja omille lapsillenne palvelus paremman hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.

Kaikkea hyvää myös blogini lukijoille ja aurinkoista kevään jatkoa :)

Pekka


torstai 21. helmikuuta 2013

Yle Silminnäkijä: Pilattu Maito

http://areena.yle.fi/tv/1803382
Tässä vielä linkki juuri telkkarista tulleeseen mielestäni erittäin tärkeään asiaan.

Olen todella iloinen, että Yle on lähtenyt tutkimaan asiaa, kun maitojohdannaisia sairauksia on ollut kaikille kansoille siitä lähtien kun maitoa on väärin käsitelty. Pastorointi ja Homogenointi olisi heti lopetettava ja annettava kansalle turvallista luonnonmukaista maitoa jota kehomme osaa käsitellä oikein. Tietysti aikuinen ei välttämättä sitä tarvitsisikaan, mutta kun se on niin mahdottaman hyvää ja ravitsevaankin ja niin helppoa kun sitä ei tarvitse mitenkään valmistaa ;)
Ohjelmassa tulee hyvin esille entisajan ja nykyajan erot maitotuotannossa ja kuinka se on paljon turvallisempaa ja hygieenisempää tänä päivänä käsitellä ja kuljettaa kuin oli  50v sitten. Suomessa on hyvät tiet ja nopeat yhteydet ja toki kylmäketju saadaan katkeamattomaksi ja nopea kuljetus liikkeisiin, joten nyt vaan tarvitaan touhukkaikkaita ihmisiä viemään asiaa eteenpäin :)

Jos hieman enemmän olisi pätäkkää takataskussa, niin voisin jopa itse ryhtyä "kuriiriksi"..Mietitään ja katsotaan miten tilanne kehittyy. Toivottavasti mahdollisimman moni päättäjä oli katsomassa kyseistä ohjelmaa ja tekisivät asian eteen nopeasti jotain.

Tässä voisi pohtia myös, että kuinka paljon kalliimpaa on hoitaa käsitellyn maidon aiheittamista oireista johtuvia sairauksia verrattuna sitä siihen riskiin, että 1 miljoonasta tai 10 miljoonasta voi saada käsittelemättömästä maidosta haitallisen bakteerin. Ehdottomasti tässä on mainittava se, että sitä mukaan kun peltojen viljelyssä on siirrytty ravinneköyhään ja luonnottomaan tehoviljelyyn on lehmien sairastelu samaa tahtia lisääntynyt. Ei ihminen ole edelleenkään luontoa viisaampi ja nyt olisi hyvä hetki miettiä uudelleen millaisin keinoin saataisiin pellot tuottamaan taas ravinnerikasta ruokaa eläimilla luonnollisin keinoin.

Kulotus on tietysti tulossa uudelleen muotiin, mutta tästä pitäisi saada nykysovelluksiin enemmän tietoa. Lisäksi voisi miettiä ihan puun tuhkan levittämistä pelloille myös teollisuudesta,  jossa tuhkaa syntyy erilaisen polttamisen sivutuotteena. Tietysti tuhkan on oltava puuntuhkaa, eikä kemikaaleja tai muovia siellä sovi olla joukossa.

VTT on tutkinut mm: Lapin koivujen tuhkaa ja todennut sen sisältävän 79 erilaista hiven ja alkuainetta. Hieman erilaisella pohjalla ollaan verrattuna Kemiran tuotteisiin joissa on Max 16 alkuainetta.
Se joka epäilee alku ja hivenaineiden merkitystä voinee kertoa miltä maistuu kaupassa myytävä ravinneliuoksilla kasvatettu kurkku tai tomaatti verrattuna kotona kasvatettuun. Maku voi yllättää..ja koostumus ;)

Tämä oli kyllä upea päänavaus ja toivon tälle heti jatkoa. Edellisessä kirjoituksessani kävin hieman läpi sitä kuinka paljon suomalaiset popsivat aamupalaksi lääkkeitä ja se ei voi olla normaalia arkea, vaan kyllä jotain on tässä systeemissä vialla.

Vihjeeksi voin Ylelle antaa, että tutkisivat myös miksi suomalaiset ovat niin täynnä suolaa ja silti kärsivät suolan puutoksesta. Aihetta olenkin käsitellyt jo aiemmin ja tässä siis nämä jauhetut kuolleet mineraaliköyhät suolat vastaan Merisuola ja suolan merkitys ihmisen terveydelle.
Myös Viljoista ja niiden pakkosyöttämisestä kansalle voisi saada hyvän aiheen. Miksi niin moni sairastaa viljajohdannaisia sairauksia ja miksi he paranevat lopettamalla haitallisen viljan syönnin.

Valtion yksi tehtävä tässä terveyspropagandassa on ollut myös laittaa kaikki kansalaiset samaan muottiin. Voin antaa heille ilmaisen vihjeen. Jokainen ihminen on erilainen ja ihmisten tarpeet vaihtelevat elämäntilanteen ja vuodenajan mukaan. Kautta aikain on ihminen syönyt sitä mitä kasvaa lähialuella ja sitä kautta voi hieman funtsia, että tarvitseeko talviaikaan suomalaisen syödä Etelän Hetelmiä tai kasviksia. Sikäli, kun viimeksi lumihankeen vilkaisin, niin ei siellä salaatti eikä tomaatti kasvanut. Juureksia, lihaa, kalaa, sieniä, säilöttyjä marjoja jne on suomalainen syönyt talvisin ja kuten Eskimotkin kylmissä olosuhteissa syövät pääosin lihaa ja kalaa selvitäkseen rajuissa oloissa hengissä. Kummallista kyllä, vaikka pääsosin syövätkin eläinrasvaa, niin ei siellä yli viidennes kansasta silti popsi sydän ja verisuoni lääkkeitä. Olisiko syy kuitenkin suomalaisillakin jokin muu kuin tuo kauhea ja parjattu eläinrasva :)
Pikkuvinkki: Viljaa on käytetty kautta aikain karjan lihottamiseen, nyt sitä käytetään kansan lihottamiseen. Vastahan julkaisiin uutinen jossa ollaan nuorten lihomisesta huolissaan. Syitä on tietysti muitakin, kuin vain vilja, mutta se on yksi perustavaa laatua oleva syy.
Oman työni puolesta on ulkona syöminen hieman haastellista kun huoltoasemilla ja kahviloissa on lähinnä tarjolla käsiteltyä vehnää ja ruista tai käsiteltyä vehnää ja sokeria..uuuh..Kumpaa oikein ottaisin tänään, kas siinä pulma. Ehkä nuo omat eväät kuitenkin :)

Lopetin siis itse Vehnän Ohran ja Rukiin käytön ja olen siitynyt Kauraan, Tattariin ja Hirssiin. Nyt kun olen viikon verran leipiä ja keksejä leiponut niin äimistelen edelleen miten helppoa ja nopeaa se on verrattuna vehnällä leipomiseen kaikkine nostatuksineen. Vatsa on kiittänyt ja yleisolo alkaa olla vapautunut, eli sellainen tukkoisuus on muutoksen myötä hävinnyt. Seuraamme tilannetta :)
Tähän voisi lisätä toiveen, että nyt kun Tattarinkin kasvatus vuosi vuodelta lisääntyy, niin toivoisin, että leipomot ryhtyisivät tekemään Tattarista, Hirssistä, Kaurasta, Riisi tai maissijauhosta tuotteita joita keliaakikot  ja muut ihmiset jotka oireilevat vehnästä voisivat käyttää. Ehkäpä toiveeni vielä toteutuu.

Nyt hyvillä mielin voi suunnitella nukkumaan menoa ja iltarukouksessa antaa yläkertaan pienen toiveen paremman ja ennenkaikkea terveellisemmän tulevaisuuden puolesta.
Kaikkea hyvää. :)

PS: 4.3.2013 olemme Satuhäät ohjelmassa ja siellä paljastuu jotain mm: Bioenergiasta ruuissamme





tiistai 5. helmikuuta 2013

Onko sairaudet normaalia elämää??

Heipsan

Viime aikoina olen useasti keskustellut asiakkaiden kanssa siitä onko sairastamien normaalia ja kuuluuko se normaaliin yhteiskuntaan?  Onko se?
Kuuluuko jokaisella olla jokin yliherkkyys tai allergia, korkea kolestoroli tai verenpaine, iho-ongelmia, liikalihavuutta jne. Täytyykö kaikkien sairastaa joka vuosi kausi influenssat ja muut ns: kausitaudit?

Mielestäni ei.
Nykyinen tietoisuuden tasoni kertoo seuraavaa: ihminen on luotu terveeksi ja vain ainoastaan karmalliset sairaudet voivat suojan murtaa.

Miksi me siis sairastamme näin paljon?
Laitetaampas vähän lukuja.
Suomi 2012:
- Osteroporoosi lääkityksellä 100 000 suomalaista.
- Diabeteslääkityksellä 300 000 suomalaista ja arvellaan että vielä 200-300 000 suomalaista sairastaa sitä tietämättään.
- Kolestoroli lääkkeitä popsii  700 000 suomalaista, vaikkakin keskustelua on ( kirjoja / tutkimuksia ) siitä, että tarvitseeko kolestorolia alentaa vai ei. Kun terveeksi elävillä yli 90v ihmisillä on korkea kolestoroli ja ovat täysin terveitä. Voisiko sydämiimme vaikutaa jokin muu siis..?
- Mielialalääkkeitä popsii 720 000 suomalaista. Ruuan ja mielialan yhteys on todistettu monissa tutkimuksissa myös, vaikkakin todellisiakin syitä on.
- 1,4 miljoonaa suomalaista nauttii aamiaiseksi sydän ja verisuoni lääkkeitä, eli voidaan kysyä mikä mättää?
- Arviolta n: miljoona suomalaista kärsii myös tuki ja liikuntaelin sairauksista joissa virallisen lääketieteen hoitokeinot ovat melko vajavaiset ja yhteiskunnalle kalliit. Puhumattakaan turhista leikkauksista ja pitkistä sairaslomista ja varhaiseläkkeistä jolle työikäiset, mutta työkyvyttymät selkäsairaat laitetaan.

Lisäksi nuo allergiat, syövät, ruoka yliherkkyydet, psoriasis, tulehduskierteet, hiivat jne jne..Lista on loputon.

Eikö pitäisi tässä kohtaa pohtia, että mikä meni pieleen. Miksi meillä on näin paljon sairauksia nykyään? Hauskaa on se, että ryhmälle ruokaa varatessa kysytään ruokayliherkkyydet ja allergiat ja tehdään ruoka sen mukaan. Siis mitä V.....a??
Miten se ruoka on viimeisen kahden sukupolven aikana muuttunut niin vaaralliseksi, että ihmiset eivät voi syödä sitä enää turvallisesti?

Tehoviljely tuottaa ravinneköyhää ruokaa ja tuolloin ihmisiltä puuttuu alku ja hivenaineet suojauksen ylläpitoon.
Tehoviljelyssä käytetään myrkkyjä suojaamaan kasveja tuholaisilta joilta kasvi ei voi enää itse puolustautua, kun kasvualusta on luonnoton ja väkirehuilla kasvatettu. Voisi kysyä, että miksi kasveihin myrkkyjä ruiskuttavilla ihmisillä on yllään haalarit ja suojat kun he ruiskuttavat myrkkyjään ihmisille SYÖTÄVÄKSI tehtyihin ruokiin. Eikö tässä kuvassa ole jotain vikaa vai onko ajatusmaailmani vain kieroutunut??

Kun nämä tehotuotteet sitten lähtevät ruuan valmistajille, niin he laittavat omat mömmönsä joukkoon ja tuhoavat valmistusprosesseillaan ruuasta kaiken bioenergian ( Be= elämänvoima jota on kaikessa elämässä kasveistä eläimiin ja ihmisiin ) Ihminen tarvitsee ruuasta alku ja hivenaineiden lisäksi myös bioenergiaa ylläpitääkseen suojausta.
Jos valmistaja ei sitten tuhoakaan tätä bioenergiaa, niin ihmiset sitten kotona viimeistään mikron tai induktiolieden kera tuhoavat sen lopullisesti ja näin ruuasta tulee arvotonta vatsan täytettä jota kehomme ei osaa käyttää hyväksi.

Jos minä olisin päättävässä asemassa, niin hieman voisin tehdä lakeihin ja suosituksiin muutoksia.
Kun kerran on todettu monissa tutkimuksissa erilaisten käsiteltyjen tuotteiden aiheuttavan ihmisen terveyteen ongelmia, niin miksi ihmeessä niitä enää käytettäisiin? Onko oikeasti niin, että kukaan muu ei näe tätä asiaa vai puuttuuko päättäjiltä munaa puuttua asioihin.
 Paljonko enemmän me tarvitaan sairaita ihmisiä tähän yhteiskuntaan ennenkuin asioihin tulee muutoksia? Nykyiset terveydenhoito kulut ovat kymmeniä miljardeja ja siinä olisi valtiollekin suuri säästöjen kohde, kun saadaan kansa terveeksi.

Tiedetään ruoka/jodi/pan ym muiden käsiteltyjen suolien aiheuttamat ongelmat.
Mikä vika on merisuolassa jota ihmiset ovat kymmeniä tuhansia vuosia käyttäneet ja jopa rahanarvoisena pitäneet?
Jos saisin päättää, niin ehdottomasti Merisuolaa olisi saatava ruokasuolan tilalle kaikkiin paikkoihin joissa valmistetaan ruokaa, ennen kaikkea niihin paikkoihin joissa ihmiset eivät itse saa päättää mitä suuhunsa laittaa, eli alkaen päiväkodeista, kouluista ja palvelutaloista.

Teollisesti käsitelty maito olisi ehdottamasti vaihdettava takaisin käsittelemättömään maitoon. Alkaen maidon pastoroinnista ovat ihmiset valittaneet vatsavaivoja ja käsiteltyihin maitoihin liitettäviä sairauksia alkaa olla jo vino pino, joista tunnetuimmat maitoallergia ja laktoosi-intorelanssi.
Se, että Valio keksi uuden EILA tuotesarjan, eli käsitteli entisestään lisää jo käsiteltyä tuotetta, jonka terveysvaikutuksista ei osaa vielä kukaan mitään sanoa. Eikö oikea ratkaisu olisi lopettaa maidon käsittely ja palata takaisin vanhaan kunnon maitoon.
Bakteeri kammo tämän aikoinaan aiheutti, mutta tänäpäivänä jos lehmää ruokitaan luonnonmukaisesti  ( mm: USA:ssa kun lehmille ryhdyttiin syöttämään soijaa ja maissia, niin ehec bakteeri lähti kasvuun. Mikä vika on luonnollisessa ruohossa jota lehmät on popsineet tuhannet vuodet? ) ei suurta vaaraa bakteereista ole, kun lypsykoneesta maito menee suoraan säiliöön jossa se kylmetetään kahteen asteeseen ja siitä siirretään kylmäautoilla meijeriin. Näkisin tässä vaihtoehtona sen, että josko maatilan yhteyteen saataisiin pakkaamo, niin kylmäauton tehtäväksi jäisikin vain kuljettaa valmiiksi pakattu luonnontuote suoraan kauppoihin. Eikö siitä saisi jo kunnon säästönkin, kun moni välikäsi jää pois?
Niin ja riippuen pakkauksesta, maito säilyy n: 5-7päivää ilman käsittelyä. Lisäksi sen voi pakastaa tarvittaessa ravinnepitoisuuden siitä kärsimättä.
Jos maito kerran vahvistaa luustoamme, niin miksi 100 000 suomalaista syö osteoporoosilääkkeitä ja luultavasti vielä suurempi osa ihmisistä kärsii siitä vielä tietämättään.

Valkoinen sokeri olisi ehdottomasti saatava pois ja ryhdyttävä käyttämään ruskeaa sokeria ja KÄSITTELEMÄTÖNTÄ hunajaa. Valkoisesta sokerista ja sen aiheuttamista ongelmista löytyy jo niin paljon tietoa, että on suorastaan käsittämätöntä miten sitä saadaan vielä tehdä ja työntää ruokiin joissa sitä ei arvaisi olevankaan.
Valkoinen sokeri nostaa verensokeria, ruskea sokeri ei..

Kaikki kasvikset olisi vaihdettava luonnonmukaisesti tuotettuihin. Ravinneköyhät ja mauttomat kasvikset näyttää kyllä kasviksilta, mutta silti porkkana ei ole porkkana. Yllä mainittukin jo tehoviljelyn ongelmia.

Lihankin täytyisi olla laadukasta ja ehdottomasti eläinten täytyisi syödä sitä mitä luoja on suunnitellut sen syövän. Ei sitä, mitä ihminen on päättänyt sille syöttää. Jostain syystä eläimet ovat tehotuotannossa sairaita ja pahimmissa paikoissa on normaalia syöttää lääkkeitä rehun mukana eläimille?
Joskus tuntuu, että vain ihminen voi olla niin ajattelematon kuin ihminen voi olla. Kuten joku viisas sanoikin, niin maapallolla olisi rauha, jos täällä ei olisi ihmisiä. Ihminen osaa olla julma ja käyttää eläinkuntaa ja kasvikuntaa häikäilemättä hyväkseen niin kauan, kuin se palvelee hänen etuaan ja tuottaa hänelle voittoa. Kauankohan me voidaan tätä jatkaa, kunnes kasvikunta on täynä myrkkyjä ja puhdasta luontoa ei enää löydä, puhdasta vettä ei enää löydy ja eläinten geenit ovat muuttuneet pysyvästi haitalliseen suuntaan.

Mielestäni kaikilla meillä on yhtäläiset oikeudet asua tällä pallolla ja kenelläkään ei ole minkään syyn takia tuhota oman hyödyn tavoittelun takia muita tai omaa luomakuntaa. Vai kuka voi sanoa rehellisin sydämmin, että hänellä on suurempi oikeus olla täällä kuin naapurin koiralla, auringon kukalla tai muilla ihmisillä rotuun katsomatta? Mikä on se oikeutus jolla sinä olet muita ylempänä?

Tässä kohtaa huomaan taas, että olempa hieman taas eksynyt aiheesta, mutta tulipahan tuohon taas jotain asiaa ja asiaa asian vierestä ;)  Lähden tästä unten maille, kun aikainen herätys odottaa, mutta näillä miettein huomiseen.

Kaikkea hyvää kaikille lukijoille ja tervettä pitkää ikää :)

Pekka




perjantai 4. tammikuuta 2013

Kohti unelma yhteiskuntaa..

Heipähei taas.
Eipä taida meikäläinen kovin usein kirjoituksiin tarttua, mutta tänään tartuin itseäni niskasta ja ajattelin joitain aatoksia kanssanne jakaa.

Tänään töissä ajellessa tuli pohdiskeltua jälleen kaikenlaista. Tähän aiheeseen toivoisin myös vastauksia ja mielipiteitä sekä omia ihanteita ja unelmia joita haluaisi unelma yhteiskunnassa toteuttaa.

1. Kun itse ajaa työkseen niin väkisinkin hiipii mieleen kuinka liikenteen saasteita voisi vähentää ja varsinkin ruuhka suomessa voisi ruuhkia vähentää.
Ihminen tykkää liikkua ja on aina liikkunut ja mielestäni tämä vapaus olisi suotava kaikille, vaikkakin itseäni harmittaa varsinkin se, että liikkuminen on tänäpäivänä todella kallista. Kaikkihan tässä yhteiskunnassa on kallistunut ja kallistuu edelleen mikä on valitettavaa, jollei tätä suuntaa saada muuttumaan. Kerron tässä muutaman esimerkin mitä historian aikana on tehty autoilun saralla viimeisen sadan vuoden aikana.

Kaikkihan varmaan tietää, että ensimmäiset autot oli sähköautoja ja niitä käytettiin amerikassa vielä 1920 luvulle saakka, kunnes tapahtui jotain mysteeristä ;)
Ensimmäinen esimerkki 1930 luvulta. Sähköauto ilman akkuja:
http://www.netikka.net/mpeltonen/tesla.htm

Sähköautoihin kehitettiin jo -80 luvulla myös kevyt akku jonka ominaisuudet olivat paremmat kuin nykyisissä akuissa, mutta tämäkin patentti meni sopivasti jemmaan. :)

Lisäksi polttoaine talouden pienentämiseen käytettiin -70 luvulla Tom Oglen toimesta bensahöyrystintä joka pienesi kulutuksen kymmenykseen. Tämäkin kaveri kuoli joitain vuosia myöhemmin ylinnostukseen ;)

Samoinkuin vetyauton rantakirppuun asentanut kaveri kuoli ruokamyrkytykseen ravintolassa ja monia muita tapauksiakin on.
Tässä yksi hauska sivu iltalukemiseksi
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2515

Unelmasta sitten hieman.
Unelma autohan on riippumaton kaikesta fossiilisesta polttoaineesta. Vapaa-energian hyödyntäminen ( Tesla/John Keely/Sveitsin Emmental Kylä) jossain muodossa toimisi virtalähteenä. Tottakai tuolloin olisi keksitty jo gravitaation ja levitaation hallinta ja "autot" liikkuisivat ilmassa ilman ruuhkia. Sinne kun mahtuu aika moneen kerrokseen cruisailemaan ja moni nykyautoilun epämukavuus poistuisi samassa ;)

Tässä siis unelma: Saasteeton, mukava ja nopea kulkuneuvo kaupunki, maakunta matkailuun.
Pitkiin matkoihin pitäisi keksiä sitten joku teleportaatio laite, niin maapallon toiselle puolelle matkustamiseen ei menisi tuolloin aikaa.
 Astraalimaailmassahan me voitaisiin liikkua tahdon voimalla, mutta sen oppiminen ei ole helppoa ja vaatii pitkää kehitystä ja kärsivällisyyttä, kuten mm: Kouvolalainen Tapio Kaitaharju kirjoissaan mainitsee. Uskokoon ken tahtoo ;)

2. Kommunikointiin tietysti käytettäisiin Telepatiaa. Tätähän jo tiedekin tutkii suurella mielenkiinnolla useissa eri yliopistoissa. Yle Teemalta tullut dokumentti Mielen Salattu Voima kertoo mm: tästä. Taitaa löytyä juuri nyt Yle areenastakin.
Tällä hetkellä tutkitaan ympäri maailmaa langattomien säteilyjen ( kännykkä / sähkö / radio, tv ja tutka aallot / 3g ja 4g säteilyä ja niiden vaikutusta ihmisiin. Sähköallergikkoja on jo olemassa ja itsellänikin pitkien kännykkäpuhelujen jälkeen kuumottaa päätä ja heikottaa.
 Monissa amerikkalaisissa ja japanilaisissa sarjoissa ja leffoissa näkee, kuinka ihmiset puhuu kännykkään kaiutin päällä ja puhelin kymmenien senttien päässä päästä. Kirjoja ja dokumenttteja on tehty ja mm: Eteläeuroopan maat panostavat edelleen mm: langalliseen nettiin, koska langattomasta teknologiasta ei ole vielä riittävästi tutkittua tietoa.
Suomessa jostain syystä kouluihin halutaan langattomat lähettimet katoille ja huoneisiin, mikä on huolestuttavaa. Lasten suojaus ei ole vielä samanlainen kuin aikuisella ja halutaanko me aloittaa Dementia / Alzheimer jo varhaisessa vaiheessa lapsillamme. Valitettavan usein me mennään perse edellä puuhun ja sitten kun huomataan joiden kymmenten vuosien päästä ongelmat, niin sitten niitä muutetaan, vaikka myöhäistähän se sitten on, kun yksi tai kaksi suupolvea välissä jo oireilee. Eikö ensin pitäisi tutkia ja sitten vasta hutkia. Toivottavasti minä ja tutkija oltaisiin väärässä ja kaikki meitä ympäröivät säteilyt olisivat vaarattomia.

Tämmöinen kirjakin on julkaistu, mutta itse en ole sitä vielä päässyt lukemaan.
http://www.sahkoailmassa.fi/matkapuhelinteknologia-mitka-ovat-terveysriskit

Unelma olisi tässä kohtaa tietoinen telepatia ihmisten kesken ;) Ja miksei eläintenkin. Onhan meillä jo koira ja hevoskuiskaajiakin ympäri maailmaa :)

3. Seuraava unelma koskee toisten ihmisten ja muun luomakunnan kohtelua.
Oli aika jolloin ihminen eli rauhassa muun luomakunnan kanssa. Eläimiä kunnioitettiin ja metsästettiin vain ruuaksi, mutta tuolloinkin eläin siunattiin ja pyydettiin anteeksi hänen tappamistaan jolloin eläin tietää elämällään olleen tarkoituksen ja hänen "sielunsa'" jatkoi matkaa astraalimaailman tullakseen taas myöhemmin uudelleen maapallolle.  Suomessa tätä kutsuttiin ennen Peijaiseksi, mutta tänä päivänä kuuleman mukaan taitavat olla melko iloliemi voittoiset kemut.
Eläimetkin tapetaan nykyainaka liukuhihnamaisesti ei siinä paljoa anteeksi pyydellä tai siunailla kerkeä. Tästä syystä ihmiskunnalle muodostuu Karma velkaa eläinkuntaa kohtaan.
Omasta lapsuudesta muistan vielä sen, että ainakin ala-asteella vielä siunattiin ruoka, mutta tänä päivänä tuo tapa taitaa olla jo vähän unholassa ainakin suurimmisssa kouluissa.

Ihminen käyttää eläinkuntaa häikäilemättä hyväkseen oli se siten ruuan tuotannon, turkisten, norsun luun, sarvikuonon sarven, poronsarvijauheen tai muun vastaavan saamiseksi ihmiskunnalle hyötykäyttöön. Moni eläinlaji on kuolemassa sukupuuttoon liika ja salametsästyksen takia, mutta onneksi uusi polvi alkaa olla valveutunut ja monia lajeja suojellaan vaikkakin salametsästystä ei olla saatu vielä kokonaan kitketyksi.

Väkisinkin tulee mielee, että millä oikeutuksella tätä tehdään? Kuka antoi luvan ihmiselle hallita ja hyödyntää mielensä mukaan eläinkuntaa? Sitäpä ei tarvitse usein ajatella, kun ruoka tuodaan pöytään valmiiksi viipaloituna ja muoviin pakattuna.

Vaikka lihan syöminen on karmallinen asia, niin siunaus ja anteeksi pyyntö kuittaa karmavelan ja eläin voi jatkaa matkaansa kuoleman jälkeen rauhassa tietäen että hänen elämällään oli tarkoitus. Ihmiskunta saa ja voi käyttää lihaa ja joissan olosuhteissa on pakkokin kun muuta ruokaa ei ole saatavilla, mutta tuolloin olisi hyvä huomioida myös "sielunhoito" vaikka nyky-yhteiskunta ei siihen kannustaisikaan. Ketään ei myöskään saa tuomita oli sitten kasvissyöjä tai lihansyöjä. Jokainen tekee oman eettisen valinnan kulloisella tietoisuuden tasollaan.  Etsivä löytää ja jos kuoleman jälkeisestä elämämästä janoaa lisää tietoa, niin mm: C.W Leadbetter on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja :) Muitakin löytyy, kun vähän tutkailee ympärilleen.
Internetin ihanuus on siinä, että tietoa saa melko kattavasti lähes kaikesta ja ihmiset osaavat sitä kautta uuden tiedon välityksellä ajatella omilla aivoillaan ja kyseenalaistaa vallitsevat normit jos huomaavat elämässään ongelmia.
Helppo esim: Homogenoitu maito aiheuttaa vatsaongelmia. -> Google -> paljon tietoa -> siirtyminen käsittelemättömään luomumaitoon -> ei vatsaongelmia ja kroppa kiittää :)

Unelma yhteiskunnassa ihminen elää sopusoinnussa muiden luomakuntien kanssa, eikä pyri hyötymään ja maksimoimaan voittoja niiden kustannuksella.
Jos sinusta tuntuu ajatus eläinten kunnioittamisesta oudolta, niin seuraapa kotonasi tai kylässä hetken aikaa koiraa ja pohdi voisiko tällä eläimelläkin olla "henki" kuten ihmiselläkin :) Tasa-arvoisia me ollaan kaikkien ihmisten ja luomakuntien kesken ja jokaisella olennolla, kasvilla, kivellä on yhtäsuuri oikeus olla täällä kuin sinullakin.
Sanansa voisi sanoa vielä kasvikunnan hyödyntämisestä, mutta jätetään se toiseen kertaan.

Ihmisten kesken on tällä planeetalla tapeltu jo kymmeniä tuhansia vuosia. Ei kukaan muu lajitoveri ole tappanut toisiaan niin paljon kuin ihminen vaikka viimeisen sadan vuoden aikana. Joku viisas itämainen kaveri joskus sanoikin, että jos maapallolla ei olisi ihmisiä, niin täällä olisi rauha. Viisautta joka laittaa ajattelemaan.

Uskon sodat lienee olleen kaikkein yleisimpiä ja ovat kai edelleen, paitsi nykyään rinnalle on kirinyt diktaattorit jotka surutta tappavat omaa kansaansa tai naapurikansoja muotoseikkojen takia tai nämä öljyn ja muiden mineraalien takia järjestettävät sodat joissa tuhotaan ja valloitetaan kansa ja tämän jälkeen ryöstetään sieltä luonnonvarat ja jälleenrakennetaan se isolla rahalla monikansallisten yhtiöiden voimin.
Niin isoa bisnestä, että pieni ihminen ei sitä voi käsittää.
Suurin syy luomakuntien ja ihmisten tuhoamiseen on raha ja voiton maksimointi. Jos seuraa sotien syitä ja seurauksia, niin on helppo huomata ketkä siitä hyötyvät. Sotateollisuus ja jälleenrakentavat yritykset. Tuhoa ja rakenna uudelleen..Niin tyhmää, mutta niin hyvä bisnes.

Unelma olisikin, että ihminen lopettaisi luonnonvarojen tuhlaamisen ja lähtisi etsimään muita keinoja korvata nämä mineraalit. Jokainen ymmärtää, että jossain vaiheessa nekin maapallolta loppuvat ja kysymys kuuluukin, että mitä sitten tehdään? Tuolloin on PAKKO tehdä jotain muuta. Toivottavasti tähän herätään ennemmin kuin myöhemmin.

Unelmaa olisi myös, että ihmiset löytäisivät rauhan sisältään ja ymmärtäisivät tasa-arvon ja muun luomakunnan kunnioittamisen olevan henkisen kehityksen kannalta ainoa vaihtoehto. Materalistinen kehitys alkaa olla tiensä päässä ja kuten nähdään ympäri maapalloa, ei mikään tavara tai muu materia tuo kuin hetkellisen tyydytyksen egolle ja tämän jälkeen janotaan aina vaan hienompaa ja parempaa, jolloin pitääkin kysyä, että missä se loppuu..? Mikä on riittävästi rahaa, mainetta, valtaa, materiaa..?? Suuri osa elämästämme menee materian perässä ponnisteluihin, mutta mihin se johtaa? Saatko siitä rauhan ja onnen sisälle ja elämän päätyttyä tyydytyksen ? Paljonko meinasit viedä täältä mukanasi..? Kaikki se materia ja raha jää kuitenkin tänne, niin kannattaako sen eteen nähdä niin paljon aikaa ja vaivaa..?
Henkisen pääoman kerääminen taas on sellaista pääomaa jonka saa täältä mukaan ja auttaa sinua henkilökohtaisessa kehityksessä. Henkistä pääomaa taas kertyy hyvistä teoista ja ajatuksista.  Eikö tuolloin siihen olisi hyvä pyrkiä? :)

Unelmaa olisi, jos ihmiset löytäisivät onnen omasta itsestään. Arvostaisivat ja rakastaisivat itseään niin paljon ,että voivat rakastaa muitakin ihmisiä yhtä paljon ja tuolloin ei tulisi eriarvoisuuden tunnetta kun kaikki ovat samanarvoisia keskenään. Kaikki me hengitämme samaa ilmaa, syömme samaa ruokaa ja jokaisella on yhtäläinen oikeus olla täällä kansalaisuuteen katsomatta. Kun tämä unelma toteutuu, niin ei ole asevarustelua eikä sotia eikä tarvetta pitää yllä raskaita ja kalliita sotavoimia.
Ulkoinen aseistariisunta alkaa sisäisestä aseistariisunnasta. Toivoisimpa näkeväni tämänkin päivän.

Paljon jäi sanomatta, eikä tästäkään puolia pitänyt sanoa, mutta tekstiä vain tuli :) Ehkäpä kömmin tästä yöpuulle ja menen unelmoimaan paremmasta maailmasta..

Mikä olisi sinun unelma maailma?

Pekka