torstai 16. elokuuta 2012

Laadun parantaminen 16.8.2012

Hei vaan arvoisat lukijat.

Tavoitteeni oli kirjoittaa teille jo aikaisemmin, mutta suvussani tapahtui yllättävä läheisen poismeno, niin ajatukset olivat jossain muualla. Olen tämän viikkoa ollut isyysvapaalla jota kestää 6 viikkoa joten pyrin järjestämään aikaan useampaan kirjoitukseen. Lomaahan tämä ei ole, kun parempi puolisko lähti lomavapaiden tuuraajaksi ja on päivät toistaiseksi töissä, niin lapsen kanssa tulee vietettyä aikaa ja siinä ei aina omaa aikaan niin olekaan :)

Tässä kirjoituksessani kerron laadun parantamisesta. Melko yksinkertaisilla ja pienillä konsteilla pääsee lähemmäksi sitä aitoa ja oikeaa luojan luomaa ruokavaliota. Se kuinka paljon siihen panostaa riippuu tietysti itsestään. Minä ajattelen sen panostuksena omaan terveyteen ja vastustuskykyyn. Tottakai kun kotona on pieni elämän alku, niin tahdon hänelle tarjota myös parasta mahdollista alkua tähän maailmaan jotta ensivuosinaan ei tarvitse altistua ja kärsiä tärkeiden hivenaineiden ja alkuaineiden puutoksesta ja sitä kautta altistua nykyajan erilaisille säteilyille ja taudeille.

Ensimmäinen ja ehkä yksi tärkeimmistä asioista on vaihtaa jauhetut teolliset ja kuolleet suolat aitoon KARHEAAN merisuolaan. Suolasta löytyykin paljon juttua netistä ja nyt kun siitä kovasti varoitellaan ja vähennetään käyttöä, niin kuinka ollakaan aina puhutaan ruokasuolasta joka yksin omaan on yhtäainetta. Natriumkloridia.
Tämän on todettu nostavan verenpainetta, keräävän nestettä, aiheuttavan osteoporoosia, vatsasyöpää ja turvotusta. Helteellä uupuneita ihmisiä viedään ensiapuun ja vaikka he ovat täynnä suolaa, heidät laitetaan tippa suolaliuosta. Eli mikä mättää?

Aiheesta on jo paljon kirjoitettu, joten laitan tähän muutaman linkin jota jokainen voi tutkia
http://www.selkasivut.fi/suola/suolasta.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruokasuola
http://www.aitoterveys.fi/Ruususuola-merisuola.php
http://www.terve.fi/verenpainetauti/suolan-valinnalla-valia

Tässä muutama linkki. Muuten suolan laadulla ei ole väliä, kunhan se on mahdollisimman käsittelemätöntä, eli KARHEAA merisuolaa tai vuorisuolaa. Itse suosin merisuolaa ja se on vielä edullistakin. Maalla asuvat voivat metsästää myös karheaa heinäsuolaa paikallisista agrimarketeista tai vastaavista. Merisuola maksaa siellä n: 9e/25kg, kun taas luontaistuotelaupoissa samaan hintaan saa kilon tai kaksi. S-marketissa tuo 500g paketti karheaa Merisuolaa maksaa n: 60c, mutta siihen on lisätty sakeuttamisenestoainetta.

Kaikki koneellinen suolan jauhanta vähentää siitä mineraaleja ja tappaa elintärkeän Bioenergian. Be tunnetaan idässä myös nimellä Prana / Chi eli kaikkiallinen elämänvoima jota on kaikessa elävässä kasveista ihmisiin ja eläimiin. Tästä kerron tuonnempana lisää.
Veden ja kaiken keitinveden esim: peruna, kasvikset tai vaikkapa kahvin Be,tä voi nostaa laittamalla veteen rakeen tai kaksi karheaa merisuolaa. Tämä on vanhan kansan konsti jonka varmaan monen mummi ja ukki edelleen tekee.

Eli ensimmäinen laadun parannus on ruokasuolan, pan-suolien yms höpö höpö tuotteiden vaihtaminen karheaan Merisuolaan.

Muita tärkeitä laadun parannuskeinoja on mm:

Valkoisen riisin vaihtaminen täysjyväriisiin. Tämä ei suomessa ole niin tärkeää, mutta maissa jossa riisiä syödään joka päivä sillä on suuri merkitys. A.Vogel kertoi jo -70 luvulla kirjassaan aasian kokeilusta jossa riisiä ryhdyttiin valkaisemaan ja tämän lopputuloksesta kuinka kansa sairastui puutostauteihin joista yleisin oli Beriberi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Beriberi
Löytyi tälläinenkin artikkeli jota ennen en ollut nähnyt. Diabeteshän on oikeasti suomessa jo huolestuttavissa kantimissa ja varhaisiän Diabetes suuressa kasvussa. Ruokavaliolla on kakkostyypin diabetes täysin hoidettavissa ja siitä löytyy paljon juttua ja kokemuksia netistä.
http://yle.fi/uutiset/valkoinen_riisi_voi_herkistaa_diabetekselle/5077700

Valkoinen sokeri kannattaa vaihtaa AITOON Hunajaan tai ruskeaan sokeriin.Tämä on lahja lapselle ja itselle sekä erityisesti myös hampaiden terveydelle. Valkoisen sokerin vaaroista löytyy niin paljon juttua, että laitan linkkejä artikkeleihin.
 http://www.vogel.fi/lifestyle/Ravitsemus/sokeri.php
http://sokeriton.fi/uutiset.html?36
http://www.aitoterveys.fi/Intiaanisokeri.php
http://elaman2kevat.blogspot.fi/2010/01/puhdas-sokeri-on-suunnaton-stressi.html

Suomessa ei vielä viranomaiset ymmärrä aitojen maitotuotteiden merkitystä, vaan elävät edelleen -60-70 luvun bakteerikammossa ja pilaavat mieluummin aidon tuotteen ja kasvattavat kansakunnan sairauksien määrää, kuin myöntäisivät olleensa väärässä. Etelä-Euroopassa ymmärretään tämä ero ja siellä mm: juustojen maitoja ei käsitellä. Ilman D-vitamiinia ei kalsium imeydy ja se tuhoutuu pastoroinnissa. Samoin kaikki bakteerit jotka ovatkin ihmiselle hyväksi eikä haitaksi. Sitten meille myydään kaikenlaisia Actimelejä, hyvä olo jugurtteja tai oikein luonnollisia tabletteja jotka sisältävät maitohappobakteereita. Missä on aidot maitotuotteet jotka sisältävät nämä bakteerit. Itse kaipan lisäaineetonta jäätelöä, jugurtteja yms jotka olisi tehty Tinkimaitoon ja ilman lisäaineita. Joitain pieniä meijereita ja valmistajia on, mutta hankala löytää muualta, kuin erikoisliikkeistä.
http://www.aitoterveys.fi/Maito.php
http://www.luontaisnetti.fi/index.php?valikko=valikko&sivu=lapset_luomuruoka_terveellisempaa
http://raakaruoka.com/2010/07/04/maito-petosta-ja-propagandaa-2/
Myös Eviran kantaa
http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/alkutuotanto/elaimista_saatavat_elintarvikkeet/maito/usein_kysyttya_tinkimaidosta/
Ja tässä ilmeisesti Valion ylläpitämät sivut jotka kertovat Tinkimaidon ominaisuuksista, ei sen kaupassa olevan teollisesti käsitellyn tuotteetn.
http://www.maitojaterveys.fi/www/fi/index.php

Kaupan maitohan aiheuttaa monille vatsavaivoja, mutta nämä henkilöt pystyvät juomaan käsittelemätöntä maitoa ilman oireita. Mikä siis mättää? Miksi meille ei kelpaa se, minkä luoja on luonut, vaan sitä pitää teollisesti parannella ja tehdä siitä tuote joka ei enää vastaa ihmisen kehon tarpeita. Onneksi uusi polvi kasvaa ja tietoisuus lisääntyy ja yhä useampi hakee maitonsa suoraan tilalta käsittelemättömänä.

Onhan tässä tietysti riskinsä sen ehec bakteerin kanssa, mutta ehec bakteeriakaan ei esiinny jos karja saa syödä luonnollista ruokaa. Geenimanilupoidun maissin syöttäminen lehmille jenkeissä sai aikaan Ehec-bakteeri epidemian ja tästä voitaisiin laskea 1 + 1. Syöttämällä eläimille luonnotonta ruokaa saadaan aikaan jotain luonnotonta. Sama on nähtävissä näissä Rypsi  / Viljapossuissa. Pahimmillaan liha on täynnä antibiootteja ja Hormooneja joista varsinkin jenkeissä on jo paljon tietoa ja kokemuksia mm: lasten hormooni ja kasvuhäiriöiden osalta.

Tässä laadun parannus on lopettaa tai ainakin vähentää käsiteltyjen maitotuotteiden käyttöä ja korvata niitä laadukkaammilla tuotteilla. Etsivä löytää ja monissa kaupoissa on nykyään jo Raakamaitoon tehtyjä juustoja ja erikoiskaupoissa raakamaitoon tehtyjä jäätelöitä ja jugurtteja. Myös Raakamaitoa on joistain kaupoista saatavilla, mutta hinta on yli 4e litra, mutta maatilalta haettuna omaan astiaan yleisesti 1e/litra. Ja tästä maidosta tulee oikein mainot muurinpohjaletut tai pannarit ja lapset tykkää ;)

Jatkan tästä aiheesta myöhemmin lisää, mutta toivottavasti tässä oli jo vähän apua ja vinkkiä terveellisempään elämään ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti